Hunter S. Thompson kirjoittaa Rommipäiväkirjassaan itsensä kaltaisesta hahmosta, Paul Kempistä, joka matkaa New Yorkista Puerto Ricoon toimittajaksi. San Juanin kaupungissa hän konkurssin partaalla olevalle News-lehdelle, jonka palkkalistoilla on pelkkiä juoppoja ja ajelehtijoita, on kirjoittavinaan artikkeleita henkensä pitimiksi. Kemp tutustuu pois saarelta haikailevaan Salaan ja kaupungin laidalla asuvaan Yeamoniin sekä hänen tyttöystäväänsä Chenaultiin, joka kiusoittelee miehiä makaamalla rannalla alasti. Kemp tekee ainaisessa rahapulassaan töitä usemmille lehdille ja kirjoittelee mainoslehtisiä rakenteilla olevista hotelleista höperölle, juopolle kenraalille. Kemp elää boheemia elämää juoden gallona kaupalla rommia Alin terassilla (josta kirjan tapahtumat lähtevät tyylikkäästi liikkeelle ja johon ne päättyvät 222 sivun jälkeen) ja lounastaen hampurilaisia Sweepin tarjoilemina.
Erään yöllisen baarireissun jälkeen hän joutuu paikallisen poliisin pidättämäksi Salan ja työttömän Yeamonin kanssa, mutta Newsin maksamia takuita vastaan heidät vapautetaan. Kemp löytää asunnon ja ostaa etukäteispalkoillaan keltaisen auton. Kaikki menee ihan kivasti.
Kemp, Yeamon ja Chenault lähtevät porukalla ryyppäämään St. Thomasiin karnevaaleihin, jossa railakkaan illan jälkeen haluttu Chenault viedään heiltä väkivalloin. Miehet palaavat kahdestaan takaisin San Juaniin ja Chenault palaa myöhemmin mielenterveys kärsien perässä.
Sitten tapahtuu jotain kauan odotettua. Kituva News ajautuu konkurssiin eivätkä työntekijät saa palkkaansa. Tästä kehkeytyy loppuhuipennus, jossa Newsin omistaja, Lotterman, yritetään päästä päiviltä.
Mukavaa oli lukea Karibian hikisistä ihmisistä ja Puerto Ricon päivänpaisteisesta tunnelmasta, vaikka teksti oli välillä dekkarimaista ja laiskaa pyörittämistä. Mitään kerronnallista ilotulitusta ei Hunter S. Thompsonin tyyli minusta pidä sisällään, vaan tekstin toimivuus ja omaleimaisuus perustuvat harvinaisen eheään kokonaisuuteen. Tähän kokonaisuuteen Hunter S. Thompson liittää hyvällä maulla mukaan mustaa huumoria (eli sellaista jota kohdatessa ei voi pidättää nauruaan), jota ei ymmärrä, jollei ole lukenut kirjaa riittävästi. Kokonaisuudessaan Hunter S. Thompson on hyvä kirjoittamaan; tämän kirjan hän kirjoitti vain 22-vuotiaana. Paremmin hänen kielellinen nerous tulee esille kuitenkin lyhyessä novellikokoelmassaan Screwjack, johon on koottu kolme novellia. Erityisen vaikuttava novelli on Runoilijan kuolema, vaikka se kaipaakin kirjan ensimmäistä novellia Mescalitoa rinnalleen. Kirjan esipuheessa Hunter S. Thompson korostaakin, että novellien tulee olla juuri tässä tietyssä järjestyksessä tai muuten niiden kokonaisuudesta tulee liian lattea eikä kirjalla ole suurtakaan vaikutusta lukijaan. Se on totta.
Rommipäiväkirjan sanoma tiivistyy piilotettuina artikkeleihin, joita toimittajat Newsissä kirjoittavat. Yeamon saa potkut kirjoitettuaan ylipitkän dialogimaisen katsauksen syistä, miksi Puerto Ricolaiset lähtevät New Yorkiin. Hän haastatteli saaren lentokentällä lähtijöitä, jotka eivät osanneet sanoa syytä paon kaltaiselle matkalleen kohti parempaa tulevaisuutta. Miksi? kysyy Hunter S. Thompson usein monille ilmiöille. Hän tuo myös esille elävästi etelän rentoa ja haikeaa tunnelmaa esimerkiksi tilanteessa, jossa Kemp istuu hotellin parvekkeella ja kavioiden kopse kaikuu hänen alapuolella. Hänellä on lasillinen rommia kädessään, kun hän kuuntelee saarella öisin herääviä ihmisiä.
Uusimmat Hunter S. Thompsonin kirjat on kustantanut, yllätys yllätys, mainio Sammakko-kustantamo. Suosittelen tutustumaan tämän kustantamon laadukkaisiin valikoimiin ja gonzo-journalismin luojaan, Hunter S. Thompsoniin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti